Kyseessä oleva uutisryhmä ei suinkaan ole fanaatikkojen ja/tai hullujen puutteessa (ks. kotisivultani jälkimmäisistä), joten on hyvin vähäisissä määrin yllättävää, että pitkään puhutun rautalangan, tai peräti rautakangen vääntämisestä tuli ongelma: rautakanki on toki selkeämpää, mutta kuinka paljon? Onko muutakin kuin nuo kaksi?
Myös laajennuksia ehdotettiin, mutta niitä ei ole (vielä?) toteutettu.
Vihdoin viimein, alla on itse asteikko.
Ja jos siltapalkin selitysvoimaa epäillään, voin mainita että oli
ihan mukavan järeätä kamaa tuolla NYkissä, Brooklynin
surullisenkuuluisa silta esimerkiksi. Mutta onkosta paperikoneiden
telat umpiterästä? Olisi meinaan varsin jyty selitysväline...
Ensimmäinen koulukunta usein kokeilee ensin argumentin tehoa
kevyemmillä hutkaisuilla, ja jos siitä ei ole apua, lyövät oikein olan
takaa siten, että argumentti siinä kovinkin vääntyy mutkalle.
Opponentti ei luonnollisestikaan aina kykene ymmärtämään, että
argumentti juuri ohimennen pyyhkäisi puolet hänen päästään tai,
kevyehkön siltapalkin kyseessä ollessa, muussasi kaiken päälaen ja
hartioiden väliltä.
Tällaisessa menettelyssä argumentaatioon käytetty raaka voima on
erityisen tärkeätä, koska liian hennosti sovellettu argumentti ei
väänny, vaan jatkaa matkaansa opponentin rippeiden mukana, ja
inertiasta johtuen pakoon päässeen argumentin hallitseminen on usein
varsin hankalaa.
Toinen koulukunta sitten saattaa soveltaa opponenttia vääntöpisteenä,
tai sitten vääntää argumentin tämän ympäri siten, että opponentin on
kovin, kovin vaikea päästä argumentista irti, saatika lähteä
liikkeelle massiivisen argumentin täysin sitomana, jos vaikka sitten
kykeeneekin vielä pikkusormeaan hiukan heiluttamaan.
Vielä muut saattavat soveltaa argumenttiin lämmittäviä elementtejä, ja
näin tehostetulla argumentilla saman tien hiillyttää opponentin luita
myöten. Tämä ei kuitenkaan ole usein käytetty menettely, koska
punahehkuinen argumentti on oleellisesti helpompi vääntää (kumpaankin
suuntaan), kuin myös argumentin sisäinen vahvuus kärsii. Lisäksi
liekitys on usein tehokkaampi menettely opponentin hiillostamiseen,
vaikkakaan ei anna samanlaista tyydytystä kuin kunnon argumentilla
hutkaisu.
Lounelan asteikko argumentaatiolle
Itse asteikko on siis pelkistettynä seuraava:
Yleistä
Monet ikävä kyllä (kuin myös!) innostuvat keskustelemaan tarpeettoman
raskailla argumenteilla ihan alkuvaiheissa, ja sitten huuli pyöreänä
ihmettelevät, että mihin sitten siirrytään kun jo alkuvaiheessa
yritetään noita järeitä menettelyjä, ja opponentti hyppää ketterästi
siltapalkin alta pois. Ei kannata, parempi ensin väsyttää opponentti
noihin kevyempiin menettelyihin.
Entäs muut?
Ja toisaalla kun
Linturi & co hutkivat toisiaan ja katsojia kirveillä, sehän on
vielä pientä. Olisivat käyttäneet edes rautakankia; ulottuvuus on
oleellisesti parempi, selitysvoima ihan mukava, ja kunnon massalla ei
kauheasti tarvita edes voimaa että tulee katsomossa pahaa
jälkeä. Kirveellä sentään täytyy osua suhteellisen tarkasti, eikä sen
lappeella ole likikään niin hyvää tehoa kuin terällä, minkä lisäksi
jos se on sopivalla tavalla vinossa, se helposti kääntyy ja ote
kirpoaa; niinpä sen oikea asento on myös varsin tärkeä, ihan turhan
vaivalloista. Jonkun siltapalkin jäljiltä sitten ei olisikaan ollut
"taistelukentällä viruvia sivullisia" vaan lähinnä soveltuvan väristä
muhennosta.
Soveltaminen
On olemassa eri koulukuntia; jotkut ovat sitä mieltä, että mitä
nopeammin opponentti tuntee jääneensä vähemmälle selityskyvylle, sitä
parempi, mutta toiset sitten nauttivat nähdessään kuinka opponentti
kiemurtelee ja vinkuu, ja asian mukaisesti pitkittävät toimintaa.
Muita menettelyjä
Mahdollista on myös sitoa argumentti opponenttiin (tai päinvastoin,
jos ei halua vääntää argumenttia -- mitä monet pitävät nössöilynä), ja
upottaa tämä sitten mahdollisimman syvään kuiluun, ensisijaisesti
sellaiseen jossa on joko paljon ja/tai kuumaa nestettä. Tulivuoren
kraateri on tähän erityisen sopiva. Puristit pitävät tätä huonona
menettelynä, koska opponentin mukana menetetään argumentti, jonka
uudelleenkäyttö näin muuttuu huomattavan vaikeaksi, mutta toiset ovat
sitä mieltä, että tärkeintä on reilu voitto eikä urheilumieli.
This document CopyLeft © 1997 Olli Lounela